torstai 25. elokuuta 2011

neljäs työpäivä










Olemme aloittaneet työt ja työt sujuu hyvin. Margit maalaa hiljentysmishuoneeseen kuvaa. Eva suunnittelee ja mittailee tekstiilejä ja Tuulikki maalaa ikonia. Laura rakentaa innokkaiden oppilaiden kanssa ( etenkin yhden) kirjahyllyjä seminaarihuoneeseen. Kaksi on saatu maaluuta vaille valmiiksi. Kävimme ostamassa yhdessä pappiskokeilaiden Boyn ja Naronzain kanssa kuviosahan ja muita kierrätys rakennustarvikkeita satamasta . Oppilaat ovat innokkaita ja kokoajan tuntiensa välissä katselemmassa ikkunassa töitämme. Kaikki on ihmeissään kun nainen tekee puutöitä. Margitin maalausta on ihailtu valtavasti.



Tänään Hongkongista saapui Pappeja ja opiskelijoita. Lilja ja pappiskokelaat valmistelivat neljällä kielellä tapahtuvaa Jumalanpalvelusta aamupäivän. Jumalanpalveluksen pitivät illalla saapuneet papit ja täkäläiset pappiskokelaat. Jumalanpalvelus oli kaunis ja harras. Musiikki on todella kaunista ja ihanaa. Jumalanpalveluksen jälkeen syötiin yhdessä juhlaillallinen. Myrsky laskeutui seuraamme ja vettä satoi kaatamalla. Ruokailutilassa ei ole seiniä ja vesi satoi myös sinne. Puun oksat lenteli ja pienimmät puut katkeilivat. Vettä satoi n 30cm puolessatunnissa ja kadut lainehtivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti