keskiviikko 31. elokuuta 2011
torstai 25. elokuuta 2011
neljäs työpäivä
Olemme aloittaneet työt ja työt sujuu hyvin. Margit maalaa hiljentysmishuoneeseen kuvaa. Eva suunnittelee ja mittailee tekstiilejä ja Tuulikki maalaa ikonia. Laura rakentaa innokkaiden oppilaiden kanssa ( etenkin yhden) kirjahyllyjä seminaarihuoneeseen. Kaksi on saatu maaluuta vaille valmiiksi. Kävimme ostamassa yhdessä pappiskokeilaiden Boyn ja Naronzain kanssa kuviosahan ja muita kierrätys rakennustarvikkeita satamasta . Oppilaat ovat innokkaita ja kokoajan tuntiensa välissä katselemmassa ikkunassa töitämme. Kaikki on ihmeissään kun nainen tekee puutöitä. Margitin maalausta on ihailtu valtavasti.
Tänään Hongkongista saapui Pappeja ja opiskelijoita. Lilja ja pappiskokelaat valmistelivat neljällä kielellä tapahtuvaa Jumalanpalvelusta aamupäivän. Jumalanpalveluksen pitivät illalla saapuneet papit ja täkäläiset pappiskokelaat. Jumalanpalvelus oli kaunis ja harras. Musiikki on todella kaunista ja ihanaa. Jumalanpalveluksen jälkeen syötiin yhdessä juhlaillallinen. Myrsky laskeutui seuraamme ja vettä satoi kaatamalla. Ruokailutilassa ei ole seiniä ja vesi satoi myös sinne. Puun oksat lenteli ja pienimmät puut katkeilivat. Vettä satoi n 30cm puolessatunnissa ja kadut lainehtivat.
maanantai 22. elokuuta 2011
Terveisia tulikuumasta thaimaasta
Taalla ollaan toissa toista paivaa. Tyot sujuvat hyvin vaikka ei yhteista kielta olekkaan. Lilja on pitanyt meista todella hyvaa huolta.
Helsingin tullissa eevan hillot sai lahtopassit. Eeva vaan nauroi iloisesti etta kassi on puolitoistakiloa kevyempi :)
Lilja oli vastassa lentokentalla ja hymyileva thai opiskelija oli innokkaana kantoapuna. Han ojensi heti itsevalmistetut jasmin tervehdykset. Tuoksuivat taivaallisen ihanilta. Matka jatkui ( onneksi) ilmastoidulla bussilla n.30 km kohti hostellia. Lilja varoitteli alkeellisista oloista, mutta mikas tassa kun petit petataan ja pyyhkeet vaihdetaan joka paiva. Luxusta meille terveisin kotiaidit.
Ensimmainen yo meni nukkuessa 12 tuntia. Menimme nukkumaan suomenaikaan klo 16.
Olemme kerenneet seikkailla jo ilta pimealla kapeilla kujilla. Loysimme ihmekylla perille. Lilja huolehtii joka ilta soittamalla ollaanhan tallessa.
Margit yrittaa houkutella geggoa huoneeseen yolla. se kuulemma koputtelee katossa. Toissa yona Laura luuli etta geggo tuli kun kuului koputusta ja meni peiton alle nukkumaan ja huusi Margittia avuksi,Margit kaansi kylkea ja paasti kehoparkaisun. :)
Meilla on hauskaa ja nautimme olostamme. Eika kaupungilla seikkailusta tarvitse kantaa huolta kun apunamme on kaksi Boy ja Narongchai( kajaanin stipendiaatti,pappiskokelaita).
Palaillaan taas pian,liitamme myos kuvia kun ehdimme.
terveisin margit,eva,tuulikki ja laura.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)