torstai 29. syyskuuta 2011

Nukketeatterikurssi








Nukkekurssilla teologian opiskelijat valmistivat nukkeja tulevan juhlansa näytelmään KADONNUT LAMMAS



Tulokset olivat loistavia , vaikka koulussa heillä ei ole kuvaamataitoa.



Opiskelijoista 2/3 oli poikia ja loput tyttöjä.



Käytimme nukkeihin kierrätys- ja paikallisesti saatavaa materiaalia.



Heidän ilonsa ja innostuksensa tarttui meihin. Ne olivat antoisia hetkiä.




























Pojiltakin ompelu onnistui




































Lopuksi valmiit nuket siunattiin kirkossa.






Vierailu Armonkodissa

Armonkoti on kodinomainen välietappi. Se on auttanut yli 20 vuoden ajan yksinäisiä äitejä uuden elämän alkuun.
Armonkoti perustettiin 1987 auttamaan naisia , jotka ovat joutuneet vaikeuksiin raskauden takia. Nuoret tytöt jotka tulevat raskaaksi eivät uskalla ottaa yhteyttä perheeseensä.
Jotkut perheet saattavat hylätä tytön, kun kuulevat tämän olevan raskaana.
Abortti on laissa kielletty Thaimaassa.
Armonkodissa on tilaa viidelletoista naiselle. Naiset saavat asua kodissa raskausajan sekä neljä kuukautta lapsen syntymän jälkeen.
Tänä aikana heitä valmennetaan lasten hoitoon ja autetaan uuden työpaikan löytämisessä tai ohjataan ammattikoulutukseen.
Asukkaat osallistuvat kristilliseen opetukseen sekä hartauksiin.


Laura 5 pv vanhan lapsen kanssa.
Tuulikki opasti äideille pehmoenkelin tekoa.
Pehmoenkeli oli helppo ja nopea valmistaa. Äidit nauttivat enkelien teosta.

Laura maalasi lahjaksi Armonkodille taulun.
Taulussa äiti istuu vauva sylissä särkyneessä munankuoressa. Terävät munankuoret symboloivat rikkoutunutta kotia mistä äidit tulevat. Pesä munan sisällä symboloi turvaa äidille ja vauvalle minkä Armonkoti antaa.
Anja Markkanen liikuttui taulusta kyyneliin asti.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

KULTTUURIOPINTOMATKA Chiangraihin ja Chiangmaihin sunnuntai 4.9




Sunnuntai-aamuna osallistuminen AKHA-vuoristolaisheimon jumalanpalvelukseen Kirkkoriisi AKHA-vuoristolaisheimo-kylässä, isäntänä Wisaran Ackher. Pastori Prapan saarnasi ja kastoi kaksi uutta jäsentä kirkkoon ; Suvimarja ja Lilja puhuivat.

Tutustuminen puku-ja käsityöperinteeseen sekä rakennusperinteeseen AKHA-kylässä.



















Vierailu Laddawan ja Wisaran Ackher`n kotona. Heiltä saimme hienot käsityölahjat.


Vieraitten lahja heille Kuva Kajaanin kirkosta, lapsille Benille ja Abelle reput täynnä koulutarvikkeita, sekä kolehti.



Jumalanpalveluksessa kastettiin kaksi uutta jäsentä kirkkoon.





Puku-ja käsityöperinnettä







Rakennusperinnettä


































Lahjoitimme kylän lapsille vihkot ja värikynät, shortsit ja pienimmille leluautot









Lilja ja Laddawan




Laddawan, Wisaran,Ben ja Ab











































tiistai 13. syyskuuta 2011

KULTTUURIOPINTOMATKA Chiangraihin ja Chiangmaihin 2.9-5.9 2011

Matkalle osallistujat;

Tapahtumantuottajat, KAO, kajaani ,Finland
  • Eve Korhonen, Markit Pasanen, Tuulikki Peltonen, Laura Takanen
  • Maarit Tartia-Kallio, Kainuun Ammattiopisto KAO) ,Kultturiosaston johtaja. Soile Savela, ammattiopettaja ( lavastustaide) (KAO)
  • Wisaran Ackher, AKHA-evankelista, Chiangari, ELCT (Evangelical Lutheran Church in Thailan). Laddawan Ackher, AKHA-opiskelijaharjoittelija, LST ( LutherSeminary in Thailand). Yothin Yotkiri, LAHU- Evankelista, Chiangrai, ELCT
  • Suvimarja Rannankari-Norjanen, pastori, LST. Leena Waismaa, kirkollisen työn koordinaattori, Mekong-alue
  • Lilja Kinnunen-Riipinen , Johtaja, LST, opintomatkan järjestäjä

OHJELMA

Lähtö perjantaina 2.9 klo 18.00
Saapuminen Chiangraihin lauantai aamuna.

Lauantaina 3.9 vierailu LAHU vuoristolaisheimo-kylässä ja kirkossa isäntänä evankelista Yothin Yotkiri, pastori Suvimarja ja tohtori Lilja puhuivat Lahujen historiaa, puku-ja käsityöperinnettä, Lahu-opiskelijoittemme tapaaminen, kulttuurikeskusvierailu ja LAHU-lounas. (vieraitten lahja Lahu-kylään vihkoja,värikyniä ,suklaata ja kolehti).

LAHU-heimon perinne rakentamista


LAHU-heimon puku-ja käsityöperinnettä



maanantai 12. syyskuuta 2011

Seminaarihuoneen soitinhyllyt

Seminaari on saanut lahjoituksena Suomenkirkolta Thai-soittimet. Soittimille ei ollut arvoistansa säilytyspaikkaa. Suunnittelin helpon ja kevyen hyllyratkaisun soittimille.

Materiaalit soitinhyllyihin haettiin satamasta. Sieltä saa kierrätyspuuta edullisesti.

Haastetta tekemiseen. Miinusta; Puut on reikäisiä ja kieroja. Plussaa; kierrättäminen ja edullinen hinta.



Matthewn kanssa aloimme valmistaa hyllyjä. Työskentely sujui hyvin vaikkei yhteistä kieltä ole. Se mitä en osannut selittää ,piirsin paperille. Matthew tykkäsi kovasti hyllyjen teosta. Oli jopa englannin tunnin pois sillä verukkeella että puhui englantia hyllyjä tehdessä. Itsellekin hyvää englannin kielen harjoitusta. Työkalut seminaarilla ei ole kummoiset , joten päätimme hankkia kuviosahan. Kuviosahan etsintä Bangkokissa oli aika hauskaa. Enkä tietenkään muistanut sahan englannin kielistä nimeä. Muutenkin tarpeiden hankinta (ruuvit,maalit,naulat,liima ym) oli aika
haastavaa. Työsanasto kasvoi kummasti.






Hyllyjen rakenne on helppo ja kevyt. Matthew osaa tehdä hyllyjä tarvittaessa itse lisää.



sunnuntai 11. syyskuuta 2011

ikoni Jumalanäiti Ennusmerkki

Laura maalasi johtajan huoneeseen ikonin. Kooltaan 100cm/70cm.

Tässä ikoni kehystystä vaille valmis.



lauantai 10. syyskuuta 2011

Opettajien vierailu Bangkokissa ja Suomen Lähetysseuran tarjoama juhlaillallinen

Mukana kaikki bangkokissa työskentelevät lähetit.


Kuvassa: Lilja Kinunen-Riipinen , johtaja LST,
Leena Waismaa, kirkollisentyön koordinaattori, mekong-alue,
Tero Norjanen, alue-edustaja mekong-alue
Anja Markkanen, Armon koti,
Tuulikki Peltonen, Eva Korhonen ,
Kirsi Salmela,
Maarit Tartia-Kallio,Kainuunammattiopisto KAO, Kulttuurialan koulutusjohtaja,
Soile Savela , ammattiopettaja(lavastustaide)KAO,
Markit Pasanen ,
Suvimarja Rannankari-Norjanen ,pastori, LST















Maaritin ja Soilen tuliaiset Bangkokin läheteille


Arvatkaapas oliko mieleiset?















Kirsi Salmelan ilmeestä päätellen oli.


Suklaalla, ruisleivällä ja kahvilla selätetään isompikin koti ikävä.



torstai 1. syyskuuta 2011

Kirkon Koulutuskeskus-LUTHER SEMINAARI

Kirkon Koulutuskeskus - LUTHER SEMINAARI

Kirkon Koulutuskeskus - LUTHER SEMINAARIon sisäoppilaitos, jossa asutaan, ruokaillaan, opiskellaan, palvellaan Jumalaa ja vietetaan vapaa-aika.

Seminaarin työpäivä/viikko

Seminaarin päivä alkaa klo 6.30 aamurukouksella, hiljentymishuoneessa.
Margit maalaakin juuri kyseistä huonetta.
Klo 7 kaikki osallistuvat pihansiivoukseen.
Klo 7-7.30 on Aamupala. Aamupalan jälkeen ovat vuorolssa suihku ja koulupuvun vaihto.
Luennot alkavat viittä vaille 8 luentosalisa.
Lounas nautitaan klo 12. Lounaalla luetaan yhdessä Raamatun kohta ja ruokarukous.
Klo13.00-16.00 opiskelua.
Klo on 17.30 iltapalan aika.
18.00-22.00 kirjastoaikaa; eli läksyjä, tutkimusta ja internet-yhteyksien hoitoa
Klo: 23.00 hiljaisuus.

Torstai iltapäivinä tehdaan puutarhatöitä, hoidetaan kukkia ja vihanneksia.
Perjantai iltapäivisin opiskellaan Thai-musiikkia. Opettajina toimii Ruuth ja Inchai Srisuwan. He ovat opettaneet seminaarissa 25 vuotta eli ihan alusta asti.
Suomen kirkko on lahjoittanut Thai -soittimet seminaarille.
Arvokkaat soittimet tarvitsivat arvoisensa paikan. Laura ja muutama opiskelija poika ovat rakentaneet hyllyt soittimille.
Perjantai iltana tai lauantai aamuna opiskelijat lähtevät seurakuntiinsa harjoitteluun.
He saavat palkkaa 150 bath viikonlopusta. Eli 3.75e. 600bath kk/15e kk
Jokainen opiskelija hakee avustusta opintoihinsa ulkomailta, yleensa kirkon yhteistyomaista. Kenellakään ei itselläan ole varaa maksaa opintojaan. Ruoka ja asuminen kuuluvat lukausimaksuun, josta sponsorit vastaavat.

Harjoitteluohjaajamme , TT Lilja Kinnunen-Riipinen on seminaarin johtaja. Han on tyoskennellyt Thaimaassa 11 vuotta. Johtamisen ohella han opettaa draamaa, hepreaa, liturgiaa ja jumalanpalvelustaitoja.

Teologian kandidaatin opinnot kestävät 5 vuotta; 3 vuotta teoriaa, 1 vuosi harjoittelua seurakunnassa. Ja sitten lopputyön eli gradun kirjoittaminen. Sen jälkeen valmistuneet teologian kiandidaatit ovat viisi (5) vuotta työssä seurakunnassa evankelistoina jonka jalkeen voi saada pappisvihkimyksen.
Naiset eivät viela voi toimia pappina Thaimaan ev. Lut. Kirkossa.